Kasvatus
Olen aina unelmoinut että voisin kasvattaa pienimuotoisesti koiria kotonani. Inkun hankinnan myötä ajatus sitten vahvistui pikkuhiljaa. Haaveenani on kasvattaa terveitä, hyväluonteisia, toiminnallisia ja kauniita koiria. Kasvatan koirat perheenjäseniksi ja ystäviksi, mutta toivon myös että niistä olisi harrastuskaveriksi niin lajiin kuin lajiin. Haluan kasvatustyössäni noudattaa kennelliiton ja rotuyhdistyksen suosituksia ja määräyksiä. Toivon voivani tuottaa Suomen suursnautserikerho ry:n ja Suomen kääpiösnautseri ry:n jalostustavoiteohjelman mukaisia pentueita panostaen laatuun eikä määrään. Jalostusvalinnoillani pyrin tekemään pentueita joilla osittain turvataan kasvattamieni rotujen tulevaisuutta niin terveyden, luonteen kuin ulkonäönkin osalta.
Minä ja me
Me ollaan Anna ja Jape, asutaan täälä Ikaalisissa. Minulla oli koiria kun tavattiin 2008 ja Japella oli ollut koiria lapsuudessa kotona, koirat siis sopi kuvioon ihan hyvin. Näyttelymaailmaan Jape olikin totutellut äitinsä Tiitin ja heidän Maine Coon-kissojensa kanssa, kissanäyttelyitä kiertämällä. Jape otettiin hyvin mukaan valmiiseen laumaan, suoraan pomon paikalle. Ensimmäinen yhdessä hankittu koira on Rane 2010. Rane on Japen paras pallo-ja kainalokaveri. Arjen koira-askareita hoidetaan yhdessä, Jape käy koirien kanssa paljon pitkillä metsälenkeillä ja leikittää. Minä hoidan turkkiasiat, kouluttelut ja kehissä juoksemisen.
Kuinka kaikki alkoi
Ensimmäisen koirani kultaisen noutajan Julian hankin syksyllä 1998. Julian kaveriksi otin sitten 2001 kevättalvella sekarotuisen Siman ja seuraavana kesänä liittyi seuraamme vielä kodinvaihtajana kultainen noutaja Joonas. Joonas kuoli jäätyään auton alle karkureissullaan ja sitten oltiin taas kahden koiran kanssa.
Kuulin Tallinnalaisesta koiratarhasta ja halusin ehdottomasti auttaa näitä kodittomia, ikuisuushoitoon tarhalta meille tulikin sitten 2002 kevättalvella ihana Sisu-Mummu ja keväällä 2002 amerikan cockerspanieli Tommi joka sitten viimeisteli ajatukseni tästä muodosta auttaa kodittomia eläimiä. Rescuekoirien parissa vierähti sitten useampia vuosia, oli paljon hoidokkeja kotona aika-ajoin ja paljon auttamisreissuja. Todella antoisaa mutta henkisesti hyvin raskasta kohdata näitä surkeita koirakohtaloita päivästä toiseen. Onneksi ihania auttamishaluisia ihmisiä on vielä ja toiminta jatkuu edelleen, hengessä mukana vahvasti vaikka aktiivityöstä huolehtiikin jo muut.
Syksyllä 2005 hankin ensimmäisen suursnautserini Heimon joka herätti rakkauteni näihin valloittaviin partasuteihin, se oli menoa sitten ja tällä tiellä ollaan. Heimo oli erityinen koira, se opetti niin paljon. Kiitos Hemppa, missä sitten oletkin.